Luin vihdoinkin Jari Tervon kohutun Koljatin loppuun. Jossain vaiheessa kirja oli jäädä kesken, jotenkin sen veto vain lopahti. Sitten yhtenä unettomana yönä luin romaanin yhdeltä istumalta loppuun, kun näyttämölle astui idän koljatti ja amurintiikerin voittaja Vladimir Putin.

Tänään Maahanmuuttaja ja tuore vaimonsa saivat kutsun poliisilta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään kuusijuhla vaan kuulustelu. Kun yritin ehdottaa tilalle sanaa haastattelu, vanhin rikoskonstaapeli korjasi, että kuulustelu se on.

Mihin siis olimme vaimoni kanssa syyllistyneet? No, totta kai siihen, että hän haki oleskelulupaa perhesuhteen perusteella. Nyt poliisin oli otettava selvää meidän hämäristä pisneksistä ja tutkia ne epäilyttävät syyt, miksi nuoripari haluaa asua yhdessä ja vieläpä Suomessa.

Meitä kuulusteltiin erikseen, kuinkas muuten. Rikollisethan tapaavat antaa toisilleen salaisia merkkejä ja vaihtaa salasanoja kuulustelun aikana. Vaimoni kuvattiin erillisessä sellissä valkoista seinää vasten edestä ja sivusta. Hyvä kun ei käsketty pitämään rinnan korkeudella liitutaulua numeroineen. Sen jälkeen häneltä udeltiin kahden tunnin ajan, millä puolella sänkyä hän nukkuu, onko avioliitosta maksettu rahaa ja rakastaako hän miestään. Kas kun ei kysytty, onko kanttori-vaimollani aikomuksia räjäyttää Kouvolan rautatieasema tai ryhtyä prostituoiduksi. Nöyryyttävän proseduurin jälkeen tuli minunkin vuoro. Sama rikoskonstaapeli (sic!) kyseli minulta, mitä tekisin jos vaimoni saisi oleskeluluvan asemesta maahantulokiellon. Myös lasten ja vanhempieni syntymäajat piti luetella. Kun sanoin, että tuollaiset tiedot löytyvät poliisin koneelta enterin painalluksella, konstaapeli selitti että tässä nyt testataan, puhunko minä totta.

En tiedä miten tämä tentti nyt meni. Puhuimmeko riittävän totta, kun emme kumpikaan osanneet yksiselitteisesti vastata kysymykseen miten vietämme yhdessä vapaa-aikaa. Valahtelimme, myönnän, koska rehellinen vastaus olisi kuulunut: harrastamme seksiä. Paljon ja usein, nuoripari kun olemme.

Koe on nyt kuitenkin ohi. Jäämme odottamaan sydän kurkussa, mitä poliisipäällikkö päättää kuulustelupöytäkirjan perusteella. Toivottavasti se, etten muistanut anoppini syntymäpäivää, ei estä oleskeluluvan myöntämistä vaimolleni.

Lapsille julistettu ulkonaliikkumiskielto

Karjalan lainsäädäntökokouksen jäsenet hyväksyivät 24. joulukuuta lopullisessa käsittelyssä lain toimenpiteistä lasten fyysisen, intellektuaalisen, psyykkisen, henkisen ja siveellisen kasvatuksen edistämiseksi. Lakiin sisältyvä periaatteellinen määräys, joka on aiheuttanut kiivasta väittelyä, koskee alle 18-vuotiaiden lasten ulkonaliikkumiskieltoa. Lain lopullinen sanamuoto on muuttunut tuntuvasti.
Uusi laki kieltää alle 16-vuotiaiden lasten oleskelun ilman vanhempia kaduilla, puistoissa, puistikoissa, myymälöissä, nettikahviloissa ja huvilaitoksissa kello 22.00:sta kello 6.00:aan aamulla ja 16–18-vuotiaiden nuorten kello 23.00:sta kello 6.00:aan aamulla. Poikkeus on tehty 16–18-vuotiaille nuorille, jotka ovat matkalla oppilaitokseen, kotiin tai harjoittelupaikalle.
Laki sallii täysi-ikäisten lasten oleskelun rautatie- ja linja-autoasemilla ja pysäkeillä, jos heillä on matkalippu. Lentoasemaa ei jostain syystä ole luettelossa.
Mikäli lapsi huomataan olevan sallimattomana aikana sallimattomassa paikassa, hänet on määrä saattaa vanhempien luo. Vain siinä tapauksessa, ettei sitä voida tehdä, lapsi on lupa viedä miliisilaitokseen.
 

Antonina Käbeleva

Karjalan Sanomat 30.12.2009

Maahanmuuttaja tilasi vaimolleen Annan ja eräässä joulukuun numerossa törmäsi Sofi Oksasen haastatteluun. Se oli tietenkin jatkoa sille kohukeskustelulle, jossa kiistellään siitä, kuka hakkaa ja ketä. Siihen en viitsi puuttua, koska olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiset ovat yleensä tasavertaisesti väkivaltaisia kaikkialla maailmassa sukupuolesta ja ihonväristä riippumatta.

Haastattelun lopussa Sofi Oksanen kertoi kuitenkin sellaisen kaskun, joka rupesi oikein hymyilyttämään. Hän kertoi, miten Brysselin asemalla oli ottanut taksin, ja kuski oli vienyt kirjailijan perille maksutta ja vieläpä auttanut kantamaan matkalaukkua hissille. Tämä oli naisten tasa-arvon puolustajan mielestä vilpittömän ystävällisyyden osoitus.

Olikohan Sofi siinä tilanteessa vain tasa-arvoinen ihminen? Vai olisiko sittenkin ollut nuori viehättävä ulkomaalainen nainen, jolle mieskuljettaja halusi osoittaa hmm, miksihän sitä nyt sanoisi... Kun puhutaan tasa-arvosta, unohdetaan helposti sen luonnollisen ja seksuaalisuuteen perustuvan epätasa-arvon, joka on vain kumoamaton luonnonlaki. Se nyt vain on niin, että miehet ovat huomaavaisia kauniita naisia kohtaan, eikä siihen mikään yhteiskunnallinen taistelu tepsi. Mitenkä olisi käynyt Maahanmuuttajalle, keski-ikäiselle miehelle, olisiko hän saanut samalta kuskilta (epäilemättä ystävälliseltä ja ihmisrakkaalta) ilmaisen kyydin ja muita huomionosoituksia?

Helsingin Sanomilla taitaa olla lyhyt musti, tai sitten sitä on hieman manipuloitu.

Tänään Venäjän junaonnettumuudesta kertovan jutun yhteydessä HS julkaisi Fakta-laatikon otsikolla Terroristien verisin isku Beslanissa. Faktana kerrotaan, että 330 panttivankia kuoli pelastusyrityksen epäonnistuttua 2004. Tämän lisäksi HS kertoo, että "noin 130 ihmistä kuoli kaappauksessa moskovalaiessa teatterissa vuonna 2002".

Lukija, joka ei muista tarkkaan näiden tapausten uutisointia, kuvittelee varmaan, että uhrit menehtyivät terroristien luotiin. Asia on kuitenkin niin, että Beslanin lapset kuolivat erikoisjoukkojen tulituksessa viranomaisten kieltäydyttyä neuvottelemaan kaappaajien kanssa, ja Dubrovkan teatterissa kaikki uhrit kuolivat myrkkykaasuun, jota samaiset erikoisjoukot pumppasivat katsomoon.

Olisiko syytä puhua Venäjän erikoisjoukojen verisimmistä iskuista?

En suinkaan puolusta terroristeja, mutta ihmettelen edelleenkin Venäjän viranomaisten tapaa hoitaa asiat niin, ettei varmasti jää ketään kuulusteltavaa.

Kuten tiedetään, Venäjän Suomen suurlähetystön rakennusta komistaa edelleenkin Neuvostoliiton vaakuna. Sen mukaista on myös meininki sisällä.

Vaimoni vaihtoi nimeä vihkimisen yhteydessä, ja hänen oli tietenkin vaihdettava myös passi. Hän soitteli Venäjän konsulaattiin Helsingissä ja kyseli miten homma hoituu. Ystävällinen virkailija sanoi että nimenvaihdon yhteydessä ei tarvitse varata aikaa,  kertoi millaiset paperit pitää tuoda, ja lupasi uuden pasin valmistuvan kolmessa kuukaudessa (!).

Vaimoni keräsi bumagat ja matkusti Helsinkiin. Jonotettuaan luukulle hän sai tietää, että hänen hakemustaan ei oteta vastaan, mutta hänet kirjataan jonotuslistalle, ja joulukun lopussa hän saa tuoda paperinsa. Siis hänen piti matkustaa Kouvolasta Helsinkiin vain varatakseen ajan! Sitä ei tietenkään voi tehdä netissä eikä puhelimessa (joka ei useimmiten vastaa), koska Venäjän suurlähetystö elää selvästikin Neuvostoliiton aikaa. Kaiken kukkuraksi konsulaatin virkailija ei osannut sanoa olivatko paperit nyt juuri sellaisia kuin pitää, joten kuukauden päästä voi käydä myös niin, että ne eivät kelpaa.

Suuri ja mahtava on tämä  kafkamainen Linna Tehtaankadulla!

Tämän puukon oli ostanut (ei ryöstänyt) Suomen Lapista edesmennyt isäni, joka oli sotinut Suomea vastaan jatkosodassa. Tällä puukolla on perattu monta lohta ja nyljetty monta oravaa, mutta ihmisen lihassa se ei ole koskaan käynyt. Mikä on se keino, jolla voidaan lopettaa ihmisten tappaminen vain sen perustella, että esim. USA:n ulkominiteri vierailee Pakistanissa? Jos Venäjän Putin vierailee Helsingissä, tuleeko Lapin ihmisillä mieleen räjäyttää Rovaniemen ostoskeskus? Mistä on kysymys? Joka kolmas ikäpolveni venäläinen mies on ollut Agfanistanissa, tappaminen poikii vain tappmista. Minä en halua, että seurava pommi räjähtää siellä, missä minun lapseni sillä hetkellä ovat. Mutta en halua myös sitäkään, että minulle tuntemattomat pakistanilaiset vaimot menettävät miehensä ja lapsensa. Selittäkä nyt minulle, miksi niin pitää käydä, ja miksi länsi on vastuussa.

Syksyllä lehdet putoavat maahan. Pitää siivota. Tänään oli pihassamme lehtisatoa korjaamassa viisi miestä bensakäyttöiset puhaltimet aseinaan ja tukenaan traktori, joka niitä lehtiä sitten imuroi. Maahanmuuttaja olisi mielellään hoitanut urakan samalla tuntipalkalla perinteisellä luudalla ja haravalla, mikäli sellaista olisi tarjottu, mutta siinähän olisi tullut muutama pieru ilmaan. Niin että Kouvolan ilmasto oli taas kerran siltäkin riesalta säästynyt, ainoana haittana oli yksi Maahanmuuttjan parvekkeella polttama sätkä.

Apua! Uusi kone on hankittu, ja sen näyttö on leveä kuin laajakuvatelevisio. Kaikki on niin leveää ja litteää, että joutuu uudelleen opettelemaan lukemaan. Pahinta on tietenkin se, että myös kuvat ovat venytettyjä. Miten niitä voi katsella ja muokata, jos naama on soikea vaakasuunnassa?

Olen tapellut tämän uuden tekniikan ihmeen kanssa kaksi päivää, mutta näytön kuvasuhde pysyy samana. Telkkarissa sentään sen voi helposti muuttaa kaukosäätimen painalluksella. Onko tietokonenäytöt tehty tahallaan vääristämän kuvaa? Ehkä valmistajien ajatuksena oli pakottaa laajat väkijoukot laihduttamaan? Harmittaa kun joutuu ostamaan laitteen jota ei tarvitse, vain siski, että joku on jossakin päättänyt etteivät asiakkaat tarvitse 4:3 -kokoisia näyttöjä, samoin kuin mustaa valkoisella -näppäimistöjä.

Tänään oli Hesarissa juttu Timo Vihavaisen kirjasta Länsimaiden tuho (en oikein ymmärtänyt oliko juttu sittenkin haastattelu vai pelkkiä sitaatteja kirjasta).

Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.

Venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo yhdessä sukupolvessa. Venäläisyydellä olisi suomalaisuudelle paljon annettavaa.

Tuore vaimoni on venäläinen (siis myös etnisesti venäläinen), mutta osaa suomea paremmin kuin moni inkeriläinen paluumuuttaja. Hän on tullut Suomeen töihin eikä odota yhteiskunnalta mitään tukea, paitsi lupaa tehdä töitä. Hän on myös parhaassa työiässä (37-vuotias) ja koulutettu ja näin ollen pystyisi maksamaan veroja vielä kolmisenkymmentä vuotta. Silti esimerkiksi Kela-kortin saaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi, Kelassa hänelle sanottiin että hakemusta käsitellään puolisen vuotta. Onneksi työpaikalla on oma lääkäri, niin että yksityiselle ei tarvitse flunssan iskiessä mennä. Tilanne on kuitenkin kiusallinen: Suomessa töitä tekevällä naisella ei ole minkäänlaista suomalaista henkilöllisyystodistusta, millä voisi kuitata vaikkapa yli viidenkymmenen euron ostokset. Hänen on joka paikassa esitettävä venäläibnen passinsa. Saattavat kassaneidit ihmetellä, mitä varten venäläinen turisti ostaa viisi kiloa perunoita ja ison kaalinkerän.

Maahanmuuttajalla on takanaan kohta yhdeksän vuotta elämää Suomessa, ja kansalaisuus tulee toivon mukaan tämän vuoden loppuun mennessä. Vaimolla tuo pitkä tie on vasta edessä.

On ehkä turhaa siirtää kommentteja blogitekstiin, mutta luulen ettei tuo alempana oleva tulisi muuten koskaan luetuksi. Edelliseen postaukseeni ei ole tullut muita kommentteja kuin tämä:

latimeri kirjoitti 26.09.2009 - 16:36

mitäs jos ne tulevatkin sinun kimppuun kun kirjoitat tälläisä. Elä luota liiaksi Suomen suojelluun, Täällä polliisit vartoovat, ensi, että on rauhallista, enne kun tulevat laskemaan kaatuneet.
Ja mitä tälläinen pikku juttu merkitseen kun herran valitut kaatoivat ne tornitalotkin, jotta saisivat vetoapua Amerikasta.
Muuten aika moni kirjoitelia on aikomoinen 'sumasctsi', mutta innokas sellainen.
Varo tulee vallakumous ja meneteät pääsi. Nä täällä suomessa varoiteltiin erimieltä olevia setsemäkymmenluvulla.
Tämä on sitten salakirjoitusta, näinä vaarallisina aikoina ei käy kirjoitaaa suoraan.

Pitäisikö tuollaiselle nauraa vai kauhistua?

Tuo Arctic Sea-sotku näyttää siltä, että pian taas yksi venäläinen toimittaja kuolee. Tai sitten asianajaja. Ihan alusta alkaen juttu vaikutti oudolta: kaappaajina oli neljä virolaista ja kaksi latvialaista (vai olivatko liettualaisia? joka tapauksessa Venäjän vihollisia kaikki). Sitten juuri Venäjän laivasto löysi aluksen ja piti sitä merillä runsaan kuukauden. Laivasto siis tiesi ihan tarkkaan, missä alus oli. Nyt sitten ei päästy satamaan, koska siellä olisi ensitöikseen tarkastettu lasti. Mistä on kyse? Juttu ei selviä koskaan, jos Venäjän asevoimat ovat siitä jotenkin kiinnostuneet. Joku kuolee, ja pelkäänpä pahasti ettei alus pääse mihinkään satamaan, se saattaa upota myrskyssä koko miehistö mukanaan. Kaappaajathan ovat jo Kremlin kellareissa, joten he eivät puhu. Ihme ihmisiä, jotka suostuvat yhteistyöhön sellaisten tahojen kanssa, - eivätkö he tajua että rahapalkka ei siinä pelissä riitä, että henki siinä menee joka tapauksessa?

Tänään on historiallinen päivä: Petroskoin symposiumin kaksi viimeistä kappaletta lähtivät tekijän hyllystä Helsinkiin. Koko painoksen olen siis myynyt itse. Onko tämä nyt uusi vaihe muutenkin kuin muuton merkeissä? Papaninin retkikuntakin on kuulemma myyty loppuun, mitä nyt omassa hyllyssä vielä jokunen kappale. Petroskoi on käsitelty loppuun, joten en varmaan ole enää maahanmuuttaja vaan uussuomalaisnen. Pitäisikö vaihtaa blogin nimeä?

Lesosen tarinoita on vielä parisenkymmentä kappaletta, mutta ne eivät ehkä niinkään liity entiseen kotimaahan. Uuden romaanin päähenkilö ei enää palaa Venäjälle. Gummerus ja Like miettivät vielä, onko se oikein.

Nyt on vihdoin muutto ohi! Kyllähän tässä vielä pari viikkoa menee kamoja siirrellessä, mutta tärkeintä että on päästy alkuun: työpöytä on kasattu, netti toimii, on missä nukkua ja jääkaappikin on jo ahdettu täyteen sapuskaa. Parkkiruutu ja saunavuoro vielä puuttuvat.

Kun katselee kahdeksannen kerroksen parvekkeelta, ymmärtää, että on todella laaksossa: taivaanranta on tasaisen ilmeetön, jokunen nostokurki tai savupiippu vain rikkovat metsän vaakasuoraa sahalaitaa. Itse Kouvola on ihmeellinen city: koko sen liikenne kaikkiin suuntiin kulkee yhden risteyksen kautta. Kauppalankadun ja Salpausselänkadun risteys on tämän kylän napa, jota ei voi ohittaa.

Pakko mainostaa hieman pienkustantajia.

Joskus keväällä sain ntamolta sähköpostin, jossa kehotettiin ilmoittamaan tiedot tekijänpalkkioiden maksamista varten. No, minullahan ei ole mitään saatavia, mutta suomentamani runokirjan Unettomuus, valitujen etuoikeus tekijä Aleksandr Voronin oli allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan hänen pitäisi saada jokaisesta myydystä kirjasta 2 (kaksi) euroa. Kerroin ntamolle Voroninin tiedot, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään. Lähettelin viestejä koko kevään ja kesän, mutta vastausta en ole saanut. Voronin kävi Suomessa elokuun alussa Saarivaaran runofestareilla (missä myytiin 15 hänen kirjaansa) ja oli varma siitä, että saa muutaman kympin käyttörahaa ntamolta. Ei tippunut. Onkohan koko kustantajaa enää olemassa? Leevin blogista päätellen kirjoja ilmestyy, mutta mitenkäs on tekijänpalkkioiden laita?

"Kirkko ja uskonto on aina ollut taantumuksen ja fasismin kannattaja ja välikappale. Suomenkin fasismi, yrittäessään vetää nuorisoa puolelleen, käyttää tässä työssä apunaan koeteltuja ystäviään, pappeja. Uskonnollisen pimitystyön taakse on helpompi kätkeä fasistiset pyrkimykset ja siten hämätä nuorisoa. Tämä työ tapahtuu erikoisesti nuorten kristillisten yhdistysten ja uskonnollisten seurakuntien yhteydessä, joihin kaikin keinoin yritetään saada nuorisoa. Tätä työtä selosti äskettäin eräs pimitystyön johtaja, nuorisopastori Helmar Virkkunen (tunnetun fasistin, pappi Virkkusen poika) fasistilehti Uuden Suomen palstoilla."

Mitä, luuleko joku että siteeraan Johan Backmania? En nyt sentään, sanoo kanttorin sulhanen, tunnettu fasisti Maahanmuuttja. Tämä on Leningradissa ilmestyneestä Nuori Kaarti -lehdestä. 14. kesäkuuta 1935.

Hellepäivät eivät jättäneet aikaa bloggaamiselle, ja muutenkin ajatukset ovat aika kaukana internetistä. Nyt kun alkoi sataa, voikin istahtaa hetkeksi koneen ääreen.

Eilen kävin Kouvolassa katsomassa uutta asuntoa. Päivä oli kuuma, paita liimautui selkään ajaessa. Pysähdyin ABC:llä ostamassa juotavaa. En yleensä osta pullovettä, mutta nyt ei mikään makea tuntunut hyvältä, ja oluttahan en ratissa kehdannut juoda. Katselin vesipullohyllyjä ja huomasin ihmeekseni, että olut oli vettä halvempaa! Siis ihan totta: oluen litrahinta oli halvimmillaan 2,06 ja veden hinta 3.32 litralta! Jahas, ajattelin ja päätin säästää. Ostin siis pullon ykkösolutta. Maistui paremmalta kuin ranskalainen vesi.

Petroskoilainen runoilija Aleksandr Voronin oli kylässä viikon päivät. Ei me oikeasti noin kalpeita olla, kameran säätöjen vikaa varmaan...

Järkyttävä uutinen uudesta ihmisoikeusaktivistin murhasta Venäjällä saavutti minut muutaman päivän viiveellä. Olin koko viikon lasten kanssa, en lukenut lehtiä enkä ehtinyt katsoa telkkariakaan.

En löytänyt internetistä yhtään karjalaista mediaa, joka kertoisi Andrei Kulaginin Petroskoissa tapahtuneesta surmasta. Uutisen julkistamisen seuraavana päivänä ilmestynyt Karjalan Sanomat ei hiiskahda sanallakaan asiasta.

On epäselvä, mistä sorakuopasta Kulaginin ruumis oli löydetty, mutta mieleen tulee Suolusmäen teloituspaikka, jossa 1930-luvulla ammuttiin satoja tai mahdollisesti jopa tuhansia kansanvihollisia. Merkillistä on se, että Kulagin oli toiminut juuri vankien asialla.

Kuvia Kulagnista ei netistä löydy muita kuin Hesarissa julkaistu. Mies taisi osata varoa liikaa julkisuutta, mutta eipä tuo auttanut.

En kerta kaikkiaan jaksa enää reagoida Venäjän tilanteeseen. Se on toivoton. Niin ainakin sanoi ystäväni, pietarilainen kirjailija ja Tšetšenia-aktivisti Vladimir Kiveretski. Hän ei usko muutoksiin. Venäjän kansa tarvitsee Stalininsa ja totalitarisminsa, eivät sitä mitkään aktivistit voi muuttaa.

Heinäkuu on vuorotellut loman ja työn merkeissä viikottain. Kulunut viikko oli lomaa, mikä merkitsi sitä, että työasiat saivat unohtua kokonaan.

Edellisellä viikolla sain kirjoitettua neljä uutta Lesosta, jotka on tarkoitettu Laajiksen ideoimaan uusäyttömien antologiaan. Vielä ovat lukematta, niin että en ole yhtään varma siitä, onko niistä mihinkään. Nyt maanantaista pitäisi ryhtyä taas töihin, mikä on helkkarin vaikeaa, kun lomameininki jatkuu kuitenkin niin mielessä kuin ruumiissakin.

Kaiken kukkuraksi on viime aikoina sattunut kaikkea ikävää, mitä pitäisi ensiviikolla selvittää: vene on varastettu, auto hajonnut, rahat loppu. Tiistaina menen katsomaan asuntoa Kouvolasta, tarkoitus olisi kesän loppuun mennessä muuttaa 90 km lähemmäksi pääkaupunkia (ja valitettavasti saman verran kauemmaksi Saimaasta).