Sofi Oksasen korseteista (HS, Kulttuuri 4.7.08) tekisi mieli kirjoittaa ihan heti, mutta lapset ovat jo pakkautuneet autoon ja Olavinlinna odottaa innokkaita pikkuturisteja. Illalla pyydän kuitenkin Lesosta kommentoimaan kinky-feministin ajatuksia.

5.7.08. Ei jaksanut eilen Lesonen kirjoittaa mitään, eikä näköjään jaksa tänäänkään. Loma on pahimmillaan, eli lapset pois tarhasta, ja koko elämä sekaisin. Pakko viitata Lesosen vanhaan postaukseen.

Sofi Oksanen sanoo siis Hesarissa julkaistussa korsetin ja korkokenkien puolustuspuheessaan, että "tuntikausia sellulliittiaan (biologisesti luonnollinen asia) pois jumppaavaa naista ei syytetä pinnallisuudesta, vaan toiminta naamioidaan hyväksyttäväksi terveysretoriikalla. Tekopyhää, sanon minä."

Tästä on Lesonenkin kirjoittanut. Tiedän, että Lesonenkin rakastaa korsetteja ja korkokenkiä, mutta eihän hänen seksistisellä mielipiteellään ole mitään arvoa. Oksasen puheenvuoro tuntui siksi Lesosesta varsin vapauttavalta, koska se oli naisen, ja vieläpä tunnustetun kirjailijan, puheenvuoro.

Kerkko Paananen
Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi www.finrosforum.fi :

Mordvan tasavallan Ersän kielen pelastussäätiön lehden, Erzjan Mastorin, verkkosivusto suljettiin juuri ennen Hanti-Mansijskissa pidettyä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressia, kertoi ersäläinen aktivisti ja toimittaja Petrjanj Andju.

Erzjan Mastorin toimituksessa ei osattu vastata kysymykseen, miksi pääsy lehden verkkosivustolle on estetty. Serveritilaa lehdelle tarjoava Saransk.ru portaali ei ilmoittanut mistään teknisistä ongelmista. Asiasta kertoi itsenäinen marilainen uutisportaali MariUver.

Lehden päätoimittaja Jevgeni Tshetvergov (Nujanj Vidjaz) kertoi puhelinhaastattelussa, että lehden internet-palveluntarjoaja, valtio-omisteinen VolgaTelecom, ilmoitti sivuston sulkemista koskevan päätöksen olevan tällä hetkellä yhtiön johdon käsiteltävänä.

Lehden varapäätoimittaja, Ersän kielen pelastussätiön puheenjohtaja Grigori Musaljov (Kshumantsjanj Pirguzh) totesi, että “FSB ei nuku”. Hänen mukaansa on päivänselvää, kenen käskystä lehden verkkosivusto suljettiin.

Viron Ilves on suututtanut Venäjän Karhua, ja valitettavasti jopa ruohonjuuritasolla.

Palasin eilen Venäjältä, missä sain kuulla ihan tavallisilta venäläisiltä lausuntoja tyyliin "vihaan virolaisia, mitä ne oikein luulevat olevansa". Tätä vihaa osataan Venäjällä taitavasti lietsoa, eivätkä kansalaiset jaksa miettiä sellaisia kysymyksiä, että miten se pikkuinen Viro voi olla uhka suurelle Venäjälle. Yleinen käsitys on kuin neuvostoajan oppikirjoista: Viro on natsimyönteinen NATO-maa, joka vain odottaa sopivaa hetkeä hyökätäkseen Venäjälle ja orjuuttaakseen koko valtakunnan sisäisten pettureiden, eli suomalaisugrilaisten heimojen avulla. Jos tämä ei ihan lähiaikoina onnistu, niin Viro ainakin nöyryyttää ja sortaa venäjänkielistä väestöään, mikä on sekin selvä osoitus vihamielisyydestä.

Toisaalta olen jopa ylpeä Ilveksen mielenosoituksesta, mutta toisaalta pelkään, että se oli karhunpalvelus omalle maalleen. Kun suurin osa venäläisistä on sitä mieltä, että Viro on vihollinen, niin jossain vaiheessa johdon on ryhdyttävä toimiin, esimerkiksi Viron venäjänkielisten vapauttamiseksi fasistisesta orjuudesta. Ja fasistien (niin kuin myös terroristien) kanssa ei neuvotella, niitä pommitetaan.

Pilot-kustannukselta on tullut viime päivinä useampia viestejä, joiden sisältö oli lähinnä se, että kirjailijoiden on pelastettava kustantaja. Tänään oli Hesarissa juttu otsikolla Pilotin palkkiot kirjailijoille jäävät maksamatta.

En kyllä ymärrä miten palvelukustantamo voi mennä konkurssiin, sehän valmistaa enimmäkseen tilaustuotteita joista saa maksun etukäteen. Maksamatta jääneitä palkkioita huonompi asia on se, että kirjojen painaminen ja myynti myös loppuu. Se tarkoittaa sitä, että kymmenet kirjoittajat ovat maksaneet turhaan, heitä on huijattu. Rahat on peritty, mutta tuote jää toimittamatta. Sillä summalla jonka Pilot laskuttaa palvelukustanteesta, voisi kirjoittaja painattaa tuhannen kappaleen painoksen ja myydä sitä itse.

Nyt siis Lesosen tarinoita on vain laatikossa tekijän sängyn alla. Kirjasta tuli hetkessä harvinaisuus. Kritiikkejä löytyy sivupalkista kirjankannen alta. Viimeiset kappaleet saa tilaamalla suoraan Maahanmuuttajalta. Hinta postikuluineen on 20 euroa.

Maahanmuuttaja luki tänään Hesarista jutun Andrei Kontšalovskista, jossa nimekäs elokuvaohjaaja paukauttaa että "onni ei ole että saa mitä haluaa, vaan että haluaa sitä minkä jo omistaa."

Maahanmuuttaja herkistyi ja soitti Lesoselle. Tämä tunnettu juoppo ja seksualisti ryhtyi saman tien ajattelijaksi ja parisuhdeterapeutiksi:

"Ymmärrämme herkästi tällaiset sentenssit ohjeeksi ulkopuolisten suhteiden tavoittelussa. Että älä himoitse naapurin emäntää vaan himoitse omaa. Ja sitä kun himoitsee omaa, niin luulee olevansa hyveellinen. Asiaa voi kuitenkin tarkastella parisuhteen sisällä: miksi haluamme että puoliso olisi uskollinen tai empaattinen? Uskomme siis että onni on siinä, että saisimme haluamamme, ei siinä että haluamme sitä mikä on meille annettu. Meidän tulisi oppia haluamaan uskotonta ja välinpitämätöntä puolisoa, kun kerran sellaisen satumme omistamaan. Kumpi on onnellisempi, mieskö joka himoitsee ja saa naapurin rouvan, mutta joutuu elämään vaimonsa kanssa, vaiko vaimo joka ei halua naapurin miestä mutta haluaa puolisonsa olevan jotain muuta kuin se on? Yhtä onnettomia molemmat."

Taisi olla Lesonen nousuhumalassa, kun tuollaisia kehtasi puhua. Maahanmuuttaja kehotti häntä ottamaan rennosti ja menemään ihmisten ilmoille, ulkona on kesä.

Samana päivänä Maahanmuuttaja kävi lukemassa Anita Konkan blogia, ja törmäsi siellä tällaiseen postaukseen Majakovskista:

"Hän tapasi muusansa Lili Brikin vuonna 1915 sen jälkeen kun Pilvi housuissa
oli ilmestynyt ja muutti asumaan Lilin ja tämän aviomiehen Osip Brikin
luokse ja teki itsemurhan vuonna 1930, pettyi Liliin joka lakkasi
vastaamasta hänen rakkauteensa, ja pettyi Neuvostoliittoon joka lakkasi
vastaamasta hänen vapaudenunelmaansa."

Ajatella, mikä nainen tuo Lili! Viisitoista vuotta hän jaksoi tyydyttää
kahta miestä, ja tietääkseni ensimmäiset kymmenen ihan onnistuneesti. Hänen onnensa oli ilmeisesti haluta sitä mitä omisti, vai oliko sittenkin saada mitä halusi? Ei tästä Lesonenkaan tolkkua saa...

Tänään Maahanmuuttajasta on vihdoin tullut oikea suomalainen:

Tämä ei ole netistä kaapattu kuva, tämä on Maahanmuuttajan oma vene! Kahdeksan vuoden päästä pieni suuri haave on toteutunut, nyt päästään Saimaalle hoilaamaan juhannusyössä ja lorottelemaan laidan yli. No ei nyt sentään! Virveli pitäisi hankkia ja pari verkkoa, että saisi muutakin kuin särkiä.

On ollut todella kurjaa asua Saimaan rannalla pääsemättä vesille. Järvi ja kalaretket ovat karjalaisella veressä.

Maahanmuuttaja kävi Suomenlinnassa Suomalais-venäläisessä kansalaisfoorumissa.

Kuvassa: Andrei Kolomoiski, Jelena Grishina, Arvi Perttu, Oleg Panfilov, Jukka Mallinen, Nikolai Donskov. Kuva: Vladimir Kiveretski.

Yksi kaskustelun aiheista oli sananvapaus, sensuuri ja itsesensuuri. Professori ja poikkeustilajournalismin keskuksen johtajaa Oleg Panfilov kertoi kokouksessa sadun, joka oli julkaistu Kalevassa:

Olipa kerran iso eläintarha. Jokaista ammattikuntaa tässä tarhassa edusti oma eläin. Toimittajat olivat tarhan susia.

Eläimiä ruokitaan säännöllisesti, ja heistä huolehditaan. Tarhan ensimmäinen isäntä oli Lenin ja seuraava Stalin ja seuraavaksi...

Sitten johtajaksi nimitettiin Gorbatshov, ja hän avasi susien häkin ovet. Hän kehotti susia juoksemaan vapauteen metsiin ja niityille. Sudet hyppelivät ulkona ja iloitsivat. Ne metsästivät perhosia ja leikkivät.

Leikkiessä niille tuli nälkä, mutta kukaan ei ollut opettanut susia metsästämään häkissä. Ne olivat ymmällään.

Eläintarha oli tuolloin saanut taas uuden johtajan, Putinin. Hän katsoi nälkäisiä susia, ja hänen kävi sääliksi. Putin avasi susihäkin oven uudelleen ja kutsui sisään niitä susia, joilla on nälkä. Sudet voivat valita vapaasti, menisivätkö takaisin häkkiin vai jäisivätkö ulos ilman ruokintaa.

Suurin osa susista palasikin häkkiin. Nyt niitä ruokitaan kaksi kertaa päivässä, ja niillä on lämmin ja turvallinen olla. Osa jäi kuitenkin vapaiksi niityille ja metsiin, ja ne ovat vapaita edelleen.

Maahanmuuttajalla oli oma satu, joka jäi osittain kertomatta, joten tässä se nyt on: Sensuurista ja itsesensuurista.

Venäjän Duuma on erikoinen laitos: normaalisti se vahvistaa presidentin päätökset, mutta aika ajoin esittää sellaisia lakialoitteita, jotka presidentin on kerta kaikkiaan pakko kumota. Molemmissa tapauksissa asia on kuitenkin niin, ettei Duumalla ole todellista valtaa. Tässä viimeisessä tapauksessa Jumalan kiitos!

Tuore presidentti Medvedev teki mainion aloitusmaalin: kuka nyt lännessä kehtaa sanoa ettei Venäjä ole demokratian tiellä? Tiedotusvälineiden vapautta rajoittava lakiehdotus on kumottu yhden miehen tahdolla, vaikka parlamentissa se oli kaksi kuukautta sitten mennyt läpi ensimmäisellä kierroksella yksimielisesti. Venäjällä on hyvä presidentti. Onko sitten parlamentti paha? Entä silloin kun se yksimielisesti hyväksyy presidentin ehdotukset, onko se silloin hyvä vai paha?

Kuten muistamme koko sotkun aiheutti Moskovski komsomolets -lehden julkaisema ankka Putinin erosta. Silloin Putin oli vielä presidentti, ja Duuman oli pakko puolustaa päällikköä. Nyt oikeudenmukainen ja demokraattinen uusi presidentti korjaa kansanedustajien virheen ja saa kiitosta kansainvälisesti. Vaikuttaa hieman siltä, että koko juttu oli alusta asti suunniteltu, koska Putininkin maine vain vahvistui jupakassa. Hän on ihminen, hänestäkin lehdet voivat kirjoittaa kaikenlaista, hän ei ole eronnut, eikä hän määrää kaikista asioista. Pisteet molemmille!

Duuma sen sijaan voidaan lopettaa.

"Hyvät veljet! Kuinka kauan suuri Venäjämme tulee taipumaan ja kyyristelemään Kiinan edessä? Niin kuin sekasorron aikoina kyyristelimme saastaista Amerikkaa, niin nyt kumarramme Kiinaa!"

"Näin on. Ja niin kauan kuin tilanteemme on tällainen, tulee meidän elää Kiinan kanssa rauhassa ja ystävyydessä eikä tapella ja riidellä. Tsaarimme on viisas, hän näkee ytimeen."

Vladimir Sorokin. Pyhän Venäjän palveluksessa (Dystopia Venäjästä vuonna 2027)

Vadim Kuryljov on pietarilaisen rockyhtye Elektritšeskije Partizanyn (Sähkösissit) perustaja ja keulahahmo. Tätä ennen hän työskenteli vuosia Juri Shevtšukin DDT-bändissä.

Syntyperäisenä pietarilaisena ja venäjänkielisenä hän sai tietää Inkeristä vasta perestroikan myötä. Miehestä tuli Inkeri-aktivisti. Hän on ihmetellyt mm. sitä, että pietarilaisista museoista ei löydy mitään aineistoa seudusta ennen vuotta 1703, aivan kuin se olisi ollut asumaton saari keskellä valtamerta.

Joskus Vadimista tuntuu, että Nevan tulvat on kadonneen heimon henkien yritys pyyhkäistä tulokkaat mereen. Tämä ei ole politiikkaa, tätä on rock-n-rollia.

Ingermanlandia-albumin julkaissut yhtye vierailee Petroskoissa 24. toukukuuta.

Nyt on Sorokin pulkassa!

Maahanmuuttaja ei ole jaksanut kommentoida Venäjän asioita, joten nyt on puheenvuoro taas vaihteeksi Lesosella.

Kartoittaakseen seksitutkimuksensa alueen nykytilannetta Lesonen kävi tutkimassa suomalaisia seuranhakusivustoja. Tyypillinen miehen jättämä ilmoitus on tällainen: "Kolmekymppinen mies etsii seuraa noin 20-50 v naisista. Olen mukava, terve ja 100% luotettava." Aika vaatimatonta.

Oudolta varmaan tuntuisikin tällainen: "Jos olet tiukkareikäinen ja hyväkroppainen, kaunis ja fiksu suomalainen nainen, joka hoitaa parittelun puolestani, imee ja nielee, otapas yhteyttä."

Mutta tässäpä naisen vaatumukset tiivistettynä: "Hakusessa isoaseinen (vähintään 20/4), kivannäköinen, rehellinen ja hyvätapainen suomalainen mies 32-34 v, joka panee eikä meinaa, jaksaa pitkään ja on hetken päästä taas valmis."

Blogilistan uudistus on kerrassaan radikaali ja vallankumouksellinen.

Ilmeisesti saan pian paljon uusia lukijoita, koska blogini avainsanoiksi on merkitty blogi, elämä, itsenäistyminen, koti, käsityöt, leivonta, neulonta, nuoret, opiskelu, virkkaus. Kanavina mainitaan huumori, ajanviete, ihmissuhteet ja parisuhteet. Toistaiseksi kuitenkin päiväkirjani kuumuus on 1,1°.

Kirjoitin tämän kymmenen vuotta sitten, en päiväkirjaani enkä kirjeeseen vaan novelliin:

Rakkaus on meidänkin kirouksemme. Kyltymättömyydessään se vie meidät tuskaan ja kuolemaan, koska emme ole jumalia kestämään sitä. Siksikö suurin rakkaus onkin kuolema. Meidän on tyydyttävä pikkuiseen rakkausparkaan, joka ei pyri luomaan maailmoja ja siittämään sammakoita ja virtahepoja. Mutta minä halusin rakastaa Sinua suuresti, halusin olla osallinen maailmojen luomiseen ja haluan vieläkin, että Sinä synnyttäisit minulle sieniä ja imettäisit minun siittämiäni karhunpentuja, että pelastaisit minut tästä yksiulotteisuudesta ja pimeästä ja palauttaisit minulle sen kypsyyden syksyn, joka ruokkii meitä kevääseen saakka ja on ainainen lupaus elämän voitosta, uudelleensyntymisestä, ihmeestä joka kypsyy talven kehdossa puhjetakseen keväällä urpuna, purona, kukkana. Mutta Sinä et synny uudelleen lumen alta, koska Sinua ei ole maailmassani. Sinä jätit sen toisen luojan vuoksi, toiselle halusit synnyttää hänen siittämiään sammakoita. Se ei ollut minun syyni, että maailmani romahti ja luhistuessaan hautasi Sinut sirpaleiden alle.

Mitään tällaista en silloin tuntenut, teksti oli pelkkää fantasiaa. Luin sen hiljattain kirjasta ja jähmetyin. Tuntui siltä kuin Lesonen olisi nähnyt tulevaisuuteeni. Nainen, jonka kanssa elin silloin, on kuollut. Olen luonut uuden maailman, miten sen käy...

Tästä löytyy Parnasson arvio Lesosesta.

Duuman äänestys lehdistön vapautta rajoittavasta laista 25.4.08 oli mykistävä: 399 vastaan 1. Tämä yksi kamikaze oli Duuman viestintäkomitean varapuheenjohtaja Boris Reznik. Kun tiedämme miten väljästi lakia sovelletaan Venäjällä, niin antaa uusi laki mahdollisuuden sulkea minkä tahansa tiedotusvälineen herjauspykälän perusteella.

Onko tähän enää mitään lisättävää?

Viittaan edellisen postauksen kommentiin, jonka kirjoitti Ville Ropponen. Hän siteeraa Zamjatinia, joka kirjoitti vuonna 1919, ettei jaksa enää elää Venäjällä, koska brutaali keskiaika on palaamassa.

Brutaali keskiaika on ilmeisesti Venäjän pysyvä tila. Viimeistelen Sorokinin käännöstä ja seuraan samaan aikaan Moskovan valtaa vastustavien pietarilaisten Ingria-separatistien blogeja. Nykyiset miliisit toimivat ihan kuin Sorokinin kuvaamat opritsnikat. Heille ei ole olemassa lakia, heillä on valta.

Näissä kuvissa on nuoria ennen rock-konsertin alkua Izhevskissa. Eivät näytä mitenkään väkivaltaisilta, mutta miliisit sen sijaan ovat mellakkavarusteissa ja pitävät nuoria naamallaan maassa kuin terroristeja ikään.

Jäi huomaamatta eräs mielenkiintoinen kirjoitus Carelia-lehdessä viime vuodelta. Se on Galina Akbulatovan Demiurgien kiista:

Bulgakovin ja Stalinin väliset suhteet kielivät kuitenkin siitä, että Kaitsija (Džugašvilin–Stalinin peitenimi) ei pitänyt kirjailijaa minään "rakkikoirana" ja arvosti hänet jossain suhteessa vertaisekseen. Siksi hän ei menetellytkään Bulgakovin kohdalla siten, kuin menetteli monien muiden, tuskinpa vähemmän lahjakkaiden ja merkittävien henkilöiden kohdalla, joilla oli usein huomattavasti korkeampi yhteiskunnallinen asema kuin Bulgakovilla (tähän viittaavat Stalinin käskystä tuhottujen poliittisten vaikuttajien ja kirjailijoiden kohtalot).

Sain vihdoin sivut toimimaan. Lesosesta on ilmestynyt kaksi arvostelua lisää, Karjala-lehdessä ja Karjalaisessa, ne löytyvät täältä. Huomenna ilmestyvässä Parnassossakin kuulemma on arvio, en ole vielä sitä nähnyt.